14
ELO
11.00
Hokkarit-U14, Harjoitusottelut

Hokkarit - Rauman Lukko  

Huittisten jäähalli

Hokkarit - Rauman Lukko 14.8.2021

Hämeenkyrön Hokkarit kohtasi Rauman Lukon tuplapeleissä Huittisissa. Ottelupaikka oli sovittu molempien joukkueiden kannalta sopivan matkan päähän, puoliväliin Hämeenkyrön ja Rauman välillä.


Ensimmäinen ottelu

Ensimmäinen ottelu alkoi vauhdikkaasti. Maalitilanteita ja tapahtumia nähtiin molemmissa päissä. Jo alusta asti oli selvää, että jäällä on kaksi hyvin tasavahvaa joukkuetta. Ensimmäisessä nähtiin kuitenkin maalin tekoa vain Hokkarien päädyssä, kun ajassa 3:17 Lukko onnistui viemään ottelun johtolukemiin 0-1, ja tämä lukema säilyi aina ensimmäiselle erätauolle asti.

Toisella erätauolla sama vauhti jatkui, mutta Hokkarien laukaukset menivät ohi tai yli, tai loistavasti pelannut Lukon maalivahti sai tilanteet hoidettua. Lukko sen sijaan onnistui maalinteossa kahdesti ennen toisen erän puoliväliä. Toiselle ja pidemmälle erätauolle siirryttiin siis Lukon johtoasemissa 0-3.

Tässä vaiheessa näytti jo siltä, että Lukko menee menojaan ja kiekko ei tänään Hokkareille pompi. Kuitenkin kun jäälle päästiin takaisin, ja kiekko putosi jäähän, niin nähtiin piristynyt Hokkariporukka. Maalitili aukesikin alle 2 minuuttia erän alustam Hokkarien maalatessa ensin tilanteeksi 1-3. Lisää seurasi 3 minuutin kuluttua, kun Lukon maalivahdin takana jälleen soi 2-3. Hokkarien takaa-ajo jatkui vielä hieman erän puolivälin jälkeen tehdyllä 3-3 tasoitusmaalilla. Tähän kuitenkin kiriminen päättyi, ja varsinainen peliaika siis päättyi lukemiin 3-3.

Koska jääaikaa oli vielä hiukan jäljellä, päätettiin pelata jatkoerä. Tässä onnistui Lukko vielä kerran ottamaan yhden maalin karkumatkan lukemiin 3-4. Hokakrit kuitenkin erän viime sekunnilla rakenteli vielä tasoitusmaalin 4-4 -lukemiksi, jotka siis jäivät ottelun lopputulokseksi.

Hienoa Hokkarivääntöä ja upeaa esitys takaa-ajoasemasta tasatilanteeseen nousuun!


Toinen ottelu

Toinen ottelu alkoi ensimmäisen tapaan vauhdikkaasti. Maalitilanteita ja tapahtumia nähtiin molemmissa päissä. Ottelun ensimmäisestä maalista, joka tehtiin ylivoimalla pelatessa, vastasi Lukko, vajaat 7 minuuttia erän alusta. Lukko onnistui uudelleen 3 minuuttia myöhemmin, kasvattaen johtoaan lukemiin 2-0. Hokkarit tehtaili kuitenkin vain 20 sekuntia tämän jälkeen kavennusosuman 2-1, ja niin ensimmäisen erän jälkeen taululla oli lukemat 2-1.

Toista erää ehti kulumaan vain 24 sekuntia, kun Hokkarit tehtaili tasoitusosuman 2-2. 5 minuuttia myöhemmin Hokkarit kiristi jo maalin johtoasemiin lukemin 2-3. Lukko ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan tasoitti välittömästi perään lukemiksi 3-3, ja tässä tilanteessa jatkettiin ottelun toiselle erätauolle.

Kolmannessa erässä jalkoja alkoi jo pitkä päivä painaa. Molemmat joukkueet kuitenkin yritti sisukkaasti tehdä voitto-osumaa. Tässä onnistui lopulta Lukko vajaat 6 minuuttia erän alun jälkeen. Vaikka Hokkarit sinnikkäästi yritti vielä tasoitusta erän lopussa sitä ei enää saatu aikaan, ja siten varsinainen peliaika päätettiin Lukon voittoon 4-3.

Koska jääaikaa vielä hieman oli jäljellä, päätettiin kuitenkin pelata vielä 10 minuuttia jatkoerää. Tässä Hokkarit vielä kuumeisesti halusi kääntää pelin tasoihin, ja saikin vastustajan maalille valtavan mylläkän. Lukon puolustus kuitenkin piti hienosti pintansa, ja niin loppulukemiksi jatkoerän jälkeenkin jäi samat 4-3.

Koko päivä oli hieno esitys molemmilta joukkueilta, ja peli pysyi jännittävänä ja tasaisena alusta loppuun. Molemmat joukkueet pystyivät hienoihin suorituksiin ja pelasivat tilanteet loppuun asti. Kiitokset Lukolle peleistä, toivottavasti päästään pian uudelleen pelailemaan yhdessä!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista