Yhteiskoulun kaukalosta jääkiekkoammattilaiseksi ponnistanut Jyri Niemi on Hämeenkyrön Hokkareiden kasvattipelaaja. Puolustajan paikkaa pelannut Niemi on esiitynyt SM-liigassa HPK:n, Ilveksen, Kookoon ja Vaasan Sportin riveissä. New York Islanders teki Niemestä NHL varauksen ja hän pelasikin Pohjois-Amerikassa kuusi vuotta muun muassa Saskatoon Bladesissa.
Vuonna 2009 Niemi toimi varakapteenina ja vuonna 2010 kapteenina Suomen U20 nuorten MM-kilpailuissa. Pelaajauralta eläköityään hän on toiminut U18 ja U20 ikäisten valmennuksessa ja suorittanut yliopisto-opintoja urheilujohtamisen saralla.
© Canada Hky
Mistä jääkiekkoura alkoi?
Ensikosketuksen jääurheiluun Jyri Niemi sai juuri ja juuri kävelemään oppineena Yhteiskoulun viereen jäädytetyssä kaukalossa kun isänsä vei Niemen ensikertaa luistelemaan. Intohimo jääkiekkoon syntyi jääkiekkoa seuranneen Ilveksen kannattaja isän ja Tapparan junioreissa pelanneen serkkupojan kautta.
4-vuotiaana Niemi liittyi Hämeenkyrön Hokkareiden joukkuetoimintaan. Tuolloin ei vielä järjestetty kiekkokoulua vaan innokkaat pelaajanalut aloittivat uransa suoraan joukkueissa. Alkuun kaikki tapahtumat olivat ulkojäillä, sillä jäähallia ei oltu vielä rakennettu Hämeenkyröön.
Juniorivuosiaan Hokkareissa Jyri Niemi muistelee lämmöllä. Joukkueharjoitusten lisäksi vapaa-aika kului ulkojäillä pelaillessa ja myöhemmin jäähallin vapaavuoroilla taitoja kerryttäessä. Taisi muuan Jarmo Kalliolakin nähdä nuoren miehen palon jääkiekkoon jo varhain ja myötävaikutti päästämällä hallin jäille myös toisinaan muulloinkin kuin vapaille vuoroille. Niemi kokeekin, että pieni kasvattiseura on mahdollistanut ammattilaiseksi kehittymistä juuri yksilöllisen kannustamisen ja tukemisen kautta. On saanut tehdä ja touhuta ilman, että on turhaan jarruteltu.
Nuoruusvuosien valmentajista ja joukkueenjohtajista kuten Timo Huhtalasta ja Tapio Pulkkisesta on vain hyvää sanottavaa. Matti Holmala näki aiemmin hyökkääjän paikalla pelanneessa Niemessä puolustajan rooliin paremmin sopivia taitoja – poika osasi luistella hyvin myös takaperin! Ja näin pelipaikka oli sinetöity.
Tärkeimpänä oppina Hokkarivuosiltaan Niemi mainitsee sosiaaliset taidot kuten kuinka toimitaan ryhmässä ja miten toisia kohdellaan. Nuoruuden joukkuekavereista on jäänyt hyviä ystäviä, joiden kanssa pidetään edelleen yhteyttä. Sosiaalisten taitojen osaaminen onkin avain menestykseen – oli tulevaisuuden uravalinta sitten urheilun saralla tai jossain aivan muualla. Toisten ihmisten kunnioittaminen ja peruskäytöstavat ovat joukkueurheilun kautta tulleita tärkeitä elämän arvoja Niemi kiteyttää.
Mietteitä junioripelaajien valmentajille, vanhemmille ja ja itse pelaajille
Nykyisellään Rauman Lukon U20 ikäisten valmentajistoon kuuluva Niemi on huolissaan lasten kilpailullisuuden, motoristen taitojen ja liikunnallisuuden vähentymisestä. Niemi kommentoikin, että pitäisikö lapsia kannustaa hallitusti kilpailemaan toisiaan vastaan, että motivaatio itsensä kehittämiseen syttyy?
Niemi toteaa, että juniorivalmentajien tulisi ruokkia eri harjoitteissa lasten kilpailullisuutta tasapainotellen onnistumisien ja itsensä ylittämisten kanssa. Harjoitteet eivät saa jatkuvasti olla liian vaikeita, mutta toisinaan on hyvä haastaa lapsia hakemaan omia osaamisen äärirajoja. Perusluisteluun, teränkäyttöön ja painonsiirtoihin on oleellista keskittyä junnujen kanssa. Valmentajien on tärkeää kannustaa ja rohkaista jokaista lasta löytämään itsestään kiekkoilijan, sillä jokaisella on mahdollisuudet ammattilaisjääkiekkoiluun. Asenne, tahto, halu kehittyä ja kilpailuhenkisyys vie urheilussa eteenpäin. Pienten pelaajien kanssa tekeminen pitää tietysti olla hauskaa ja mielekästä!
Vanhempien tulee antaa lasten olla lapsia ja kokeilla omia rajojaan. Pakolla ei kiekkoilijoita synny, mutta mahdollistamalla monipuolinen liikkuminen voi lapsi saavuttaa omia unelmiaan. Pienestä seurasta ei ole kiire siirtyä isompiin seuroihin. Jos lapsella tai nuorella itsellään on palo ja intohimo lajia kohtaan tulee hän aina pärjäämään Niemi toteaa.
Tulevaisuuden kiekkotähdille Niemen terveiset ovat seuraavat: Jääkiekko on maailman paras ammatti ja kaiken sen työn arvoista. Muistakaa harjoitella ja pitää tekeminen hauskana. Ja hoitakaa koulu hyvin!