Elokuun viimeisenä viikonloppuna Warkis Sawo United saapui Hämeenkyröön vieraspeleille. Molempien ryhmien pelit olivat tasaista vääntöä alusta loppuun. AA-pelissä kotijoukkue takoi maaleja tasaiseen tahtiin jokaisessa erässä. Kun vierasjoukkue ei onnistunut maalien teossa kuin kahdesti, kirjattiin pöytäkirjaan lopputulos 7-2. Hoklakersin maalilla koko pelin pelanneelle Haavistolle kirjattiin ottelussa 35 torjuntaa, vierasjoukkueen maalivahti oli 40 kertaa kiekon edessä. AAA-pelissä maaleja kirjattiin yhtä monta kuin AA-pelissä. Kotijoukkue laittoi kiekon verkkoon viidesti ja kun vierasjoukkue onnistui neljä kertaa jäi ottelun lopputulokseksi 5-4 Hoklakersille. Maalivahdit olivat tasaisesti työllistettyjä molemmissa päissä, Hoklakersin Järviselle torjuntoja merkattiin 32 ja vierasjoukkueen maalivahdeille 33.
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Hämeenkyrössä pelattiin lauantaina AA-peli tuttua Kisa-Eaglesiä vastaan. Peli oli tiukkaa taistoa alusta loppuun. Maaleilla ei juhlittu, vaikka tilanteita oli riittävästi molemmissa päissä. Punalamppu syttyi pelissä kahdesti. Ensimmäinen maalimerkintä saatiin vasta kolmannen erän ensimmäisellä vitosella, kun Kisa siirtyi 0-1 johtoon siirretyn rangaistuksen aikana tehdyllä maalilla. Hoklakersin tasoitusta saatiin odotella viimeisen vitosen kohdalla, kun vihdoin kiekko saatiin vierasjoukkueen verkkoon ylivoimalla. Hoklakers maalilla olleet Järvinen ja Häikiö torjuivat yhteensä 34 kertaa, Kisan maalivahti puolestaan 41 laukausta.
Sunnuntaina oli molempien ryhmien pelit Lukkoa vastaan Eurajoella. AA-peli ratkesi Hoklakerin eduksi kolmannen erän lopun kovalla taistelulla. Jäähyjen sävyttämässä ottelussa kotijoukkue Lukko onnistui kolme kertaa yllättämään Hoklakers maalivahdin, kun valkoiset pelipaidat yllään pelannut vierasjoukkue laittoi kiekon maaliin viidesti, päättyi ottelu Hoklakersille 3-5. Hoklakers maalia vartioi tällä kertaa Häikiö ja Järvinen, joille torjuntoja ottelussa yhteensä 33. Kotijoukkueen maalivahti torjui 22 kertaa. AAA-pelissä Lukko oli vahva heti alkuminuuteista lähtien, kotijoukkue johti 2-0, kun ottelua oli pelattu 8 minuuttia. Hoklakers tuli peliin mukaan pikakavennuksella ja erätauolle mentiin lukemissa 2-1. Toinen erä oli tasainen, mutta Lukko oli tehokas ja laittoi kiekon verkkoon kaksi kertaa. Hoklakers kavensi vielä neljään kahteen päätös kympillä, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Lukko oli vahvempi maalein 4-2. Hoklakers maalissa Haavisto ja Häikiö torjuivat 37 kertaa ja Lukon maalia vartioinut Fritz 39 kertaa.
Vielä keskiviikkoiltana pelattiin lähipeli Ylöjärven hallissa Pigviinejä vastaan. Ottelu lähti liikkeelle Hoklakersin tahtiin, kun pelikello näytti 11:59 oli tilanne kotijoukkueelle 3-1. Toisessa erässä kotijoukue onnistui kahdesti ja Pigviinit kerran, toiselle tauolle mentiin lukemissa 5-2. Kolmannessa erässä vieraat onnistuivat kaksi kertaa yllättämään Hoklakers maalivahdin ja näin lopputulos keskiviikkoiltana 5-4. Hoklakers maalilla nähtiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa Aurora Kärjenniemi, jolle kertyi Järvisen kanssa puoliksi pelatussa ottelussa 11 torjuntaa, Järvinen poimi 21 kiekkoa.
Sarjapelit starttaavat 16. ja 17. päivä. AAA kohtaa heti alkuun sarjan yhdet kovimmista, kun lauantain vieraspelissä Sentterissä vastaan luistelee Ilves Anaheim ja sunnuntain kotiavauksessa Ylöjärvellä Ilves Florida. AA pelaa lauantaina vieraspelin Lempäälässä Lekiä vastaan ja sunnuntain kotipelissä Ylöjärvellä mitellään harjoituspeleistä tutun Kisa-Eaglesin kanssa.
-Mt-
Joukkueet pelaa ensi kertaa uusilla pelipaidoilla tulevana viikonloppuna...Klik
16.04.2024 12.00 | Sarjapelit ohi - Valkoisille hienosti hopeaa, katseet kohti Tsekkiä |
02.04.2024 12.00 | U16 Mestis karsintasarjan avoimet jäät |
19.02.2024 12.00 | Jatkosarjat jo puolessa välissä |
30.09.2023 12.00 | Kaksi viikonloppua ja 8 ottelua |
10.09.2023 12.00 | Harjoitusottelut pelattu - katseet kohti sarjapelejä |
17.08.2023 12.00 | Harjoitusottelut puolivälissä |