Alla U8, U10, U12, U13, U14 ja M2 joukkueiden omin sanoin kirjoittamia kuulumisia näin kauden puolivälissä.
Olemme kokeneet maalirikkaita pelejä iloiten ja usein myös voittaen. Toki mukaan mahtuu myös kasvattavia tappioita.
U10 lähti kuluneeseen kauteen täysin uudistuneena. Alkuun pelattiinkin paljon harkkapelejä ja treenattiin yhteisen sävelen löytämistä. Käytiin myös ennen sarjapelejä turnausreissusssa Kouvolassa keräämässä kokemusta.
Sarjapeliuudistusten myötä alkuperäiset pelikirjat menivät uusiksi, kun pelitavaksi syyskaudelle tuli käyttöön päätypelit 3vs3. Alkukankeuden jälkeen luistin alkoi kulkea liukkaasti ja pelaajat alkoivat selkeästi ottamaan isompaa vastuuta omasta roolistaan kentällä intensiivisemmän pelimuodon myötä.
Joulun sarjatauon kovatasoisessa kotiturnauksessa ei ihan potku riittänyt kärkisijoituksiin vaan pokaalit lähtivät vierasjoukkueiden mukaan. Kevään sarjapeleihin pelitapa vaihtui tutummaksi puolenkentän 4vs4 peleiksi. Tähän astisten pelien perusteella näyttää tämäkin tapa sopivan meille.
Ahkera, innokas ja sisukas tekeminen niin oheistreeneillä kuin jääharjoituksissa on alkanut tuottaa tulosta. Treeneissä on keskitytty peruspuurtamiseen muun muassa syöttö-, laukaisu- ja teränkäyttöharjoitteiden kautta. Oheisharjoituksissa on haettu lisää liikkuvuutta, kimmoisuutta, nopeutta ja voimaa.
Keväällä tiedossa on jälkeen uudistus pelitapaan, kun siirrymme pelaamaan osan peleistä 5vs5 kohtaamisina koko kentän pituudella. Sarjakauden jälkeen osallistumme kahteen koko kentän turnaukseen, Forssaan ja Espooseen.
40 pelaajan ja toimihenkilöiden joukkoon mahtuu paljon erilaisia persoonia omilla vahvuuksillaan. Erään pelaajan luonnehdinta joukkueesta on: ” Meillä on niin rautainen tiimi, periksi ei anneta ja taistellaan viimeiseen sekuntiin asti. Meillä on taitavia maskipelaajia, toimittajia, pakkeja, hyviä hyökkääjiä. Vahva huoltotiimi ja kova valmennusporukka ja älykäs rahastonhoitaja sekä viisas joukkueenjohtaja.”
Totista treenaamista, tiukkaa pelaamista ja hauskanpitoa yhdessä ystävien kanssa!
U12 joukkueella menee mukavasti. Olemme saaneet kasaan hyvän joukkueen. Kauden aikana joukkueessa on ollut vaihtuvuutta. Uusia pelaajia on tullut, osa pelaajista on lähtenyt. Tällä hetkellä meitä on 16 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia.
Syksyllä osallistuttiin vierasturnaukseen Riihimäellä ja järjestettiin myös syyskuussa kotiturnaus. Molemmista saimme pronssia.
Ennen joulua osallistuimme myös Hyvinkään turnaukseen ja pääsimme finaaliin. Hävisimme finaalin rankkarikisassa.
Kokonaisuudessa turnaukset on sujunut hyvin.
Kiekkokevät päättyy Savonlinnan Sapko-turnaukseen. Yritämme saada keväälle vielä oman turnauksen. Toiveissa saada tarpeeksi joukkueita.
Nyt kuitenkin vielä sarjapelejä jäljellä, mutta vähiin käy ennen kuin loppuu.
Sarjapelit ovat olleet mielenkiintoisia. Niissä on nähty kamppailuja, kiilauksia, taklauksia, jäähyjä, voittoja, tasapelejä ja joskus myös karvaita tappioita.
Karri Kiven sanoja lainaten ” Välillä pelataan Kimbleä ja välillä huudetaan kuin hinaaja”.
Joukkue on vuosien saatossa hitsautunut hyvin yhteen. Osa on enemmän konkareita, heillä on pelivuosia takanaan jo peräti 7 vuotta. Kaikki uudet otetaan aina avoimesti vastaan. Joukkueella on säännöt ja ajoittain treeneissä myös noudatetaan kuria :) Joukkueessa on ehdoton nollatoleranssi kiusaamiselle, se on tehty alusta asti selväksi. Joukkueessa on mukana mahtavia tyyppejä ja persoonia, kaikki erilaisia. Jääkiekko on joukkuelaji, joten kaikkia tarvitaan. Pukukopissa virtaa hyvä huumori ja kaveria kannustetaan. Tavoitteena on totta kai kehittyä vuosi vuodelta, mutta pitää muistaa, että pidetään myös hauskaa.
U13-joukkueen kausi on ollut kaikin puolin tapahtumarikas jo tähän mennessä. Kausi aloitettiin rytinällä ja sekä treeneissä että peleissä jalka liikkui vauhdikkaasti ja tulosta syntyi.
Tällä kaudella olemme tehneet tiiviimmin yhteistyötä Hc Nokian kanssa ja mm. sarjatauolla saimme kokea sen parhaita puolia kun joukkueemme sekoitettiin, jaettiin kolmeen eri kokoonpanoon ja tällä setillä lähdimme yhteiseen turnaukseen Tikkurilaan. Mukavasta ja ennen kaikkea onnistuneesta kahden päivän turnauksesta toimmekin kotiin hienon värisuoran: A-joukkue kultaa, AAA-joukkue hopeaa ja AA-joukkue pronssia!
Kevätkaudella joukkueeseen saatiin uusia pelaajia ja olemmekin opetelleet yhteisiä suuntaviivoja, ei varmasti ole helppoa tulla lennosta mukaan mutta meidän onneksi uudet pelaajat ovat sinnikkäitä kavereita jotka ovat valmiita tekemään kovasti töitä. Ja töitä on vielä tehtävänä ihan koko porukalla sillä jatkopelit ovat osottautuneet vähän kovemmaksi luuksi, mutta onneksi joukkueemme on täynnä sisukasta, sinnikästä ja työtä pelkäämätön porukkaa ja periksi emme anna.
Kevään sarjapelien jälkeisiä suunnitelmia hiukan vielä hiotaan, mutta se on varmaa että kun kesätreenien jälkeen kiekko tippuu jälleen jäähän on kaikki pelaajat sen ympärillä!
Ja ps! Yksi asia minkä haluan vielä joukkueesta mainita, on meidän timanttiset vanhemmat! Ommeinaan sen luokan rautainen tiimi, ettei varmasti toista ole. Aina valmiita hommaan kuin hommaan: oli se sitten pelissä kellon käyttö, maalivahdin torjuntojen laskeminen, kahvin keittäminen, ympäri Pirkanmaata kuljettaminen, havukranssien tekeminen myyjäisiin, kireässä pakkasessa makkaranpaisto tai joukkueenjohtajan jälleen kadottamien papereiden etsintä niin 110% aina joku on valmis tarttumaan hommaan. Ja melkein voisin väittää että meillä on lähes yhtä kiero huumorintaju kuin mitä kuuluu olevan pelaajillakin!
U14 Hc Nokia/Hokkarit yhteisjoukkueet pelasivat syksyllä alkusarjaa neljän joukkueen voimin, valkoiset A, siniset ja mustat AA ja oranssit AAA. Jokainen joukkue sijoittui alkusarjassaan keskivaiheille sarjataulukossa. Syksy on reenattu hyvin ja opittu taas uutta. Lisäksi on opittu pelaamaan uusien pelikaverien kanssa. Syyskauden kruunasi loppiaisen kolmipäiväinen turnausreissu Tallinnaan. Ensimmäinen ulkomaanreissu meidän joukkueelle. Kevät jatkuu jatkosarjojen merkeissä kaikilla joukkueilla.
Hokkarit M2 joukkue on pelannut hämeen alueen 4.divisioonaa. Syksyn pelit sujui lähinnä tappioiden merkeissä. Pelaajat kävivät vähän heikon puoleisesti sekä harjoituksissa ja peleissä. Se varmasti näkyi myös otteluiden lopputuloksissa. Uusi vuosi ja uudet kujeet,pelaajat ovat löytäneet takaisin hallille. Loppukaudesta odotetaan tasaisia sarjapelejä,sekä lähdetään yllättämään play offeihin muut joukkueet.
09.04.2024 22.02 | Auta meitä selvittämään miten seura tavoittaa lapsia ja nuoria erilaisista taustoista |
12.03.2024 17.41 | Kevätkokous |
17.02.2024 21.39 | Pappilanmetsästä Ranskan Alpeille - Mikko Kuukka |
12.02.2024 00.30 | Kauden välitilinpäätös |
12.01.2024 23.30 | Hämeenkyrön Hokkareiden Leijona-kiekkokoulu! |
23.11.2023 00.58 | Juhlapäivä 25.11.2023 - ohjelmaa jäähallilla! |